Viisi random faktaa minusta

Viisi random faktaa minusta

Minulla on tullut näitä random fakta -haasteita jonkin verran vastaan Instagramin puolella. En ole itse tällaista koskaan ennen tehnyt ja siksi haluankin nyt jakaa teille muutaman random faktan itsestäni joita ei välttämättä monikaan minusta tiedä.

Viisi random faktaa

Ensimmäinen fakta on se, että minulla on paha tapa jättää kotona tavaroita mihin sattuu. Siivoan ja järjestelen paikkoja päivittäin sillä aina jokin tavara on väärässä paikassa. Milloin on astiat pöydällä, kasa vaatteita lattialla tai muuten vaan paikat epäjärjestyksessä. Joskus jos oikein tsemppaan itseäni niin saatan onnistua pari päivää pitämään kaiken ojennuksessa, mutta hyvinkin nopeasti sen jälkeen palaan vanhaan pahaan tapaani ja kaikki on taas hujan hajan.

Tästä päästäänkin hyvin seuraavaan random faktaan, nimittäin minulla on viha-rakkaus suhde siivoamiseen. Rakastan kun koti on puhdas ja välillä nautin kun saan olla yksin kotona ja siivota tunti tolkulla hyvä muusiikki taustalla soidessa. On kuitenkin muutamia kohtia siivouksessa joista en pidä, en sitten yhtään. Esimerkiksi pölyjen pyyhkiminen, pyykin peseminen ja tiskikoneen tyhjennys on mielestäni tylsimpiä siivouksen kohtia. Toisinaan iltaisin minua ahdistaa käydä nukkumaan mikäli en ole siivonnut, ajatus siitä, että herään sotkuiseen kotiin on jotain todella epämiellyttävää. Tästä syystä saatan joskus siivota myöhäänkin illalla ennen nukkumaan menemistä.

2A5BA4AD 66A5 466F BF01 B0FF906073E7

Kolmas fakta on se, että rakastan kirpputoreja! Ostan jonkin verran vaatteita ja kodin sisustusta kirppiksiltä. Ennen en juurikaan ostanut mitään käytettynä, mutta nykyään suosin todella paljon kierrätystä.

Neljäntenä faktana tulee se, että olen todella huono säästämään rahaa. Olen lukuisia kertoja aloittanut säästämisen, mutta kummasti aina ne pienetkin säästöt häviävät kuin tuhka tuuleen. Viime aikoina olen kuitenkin enemmän kiinnostunut säästämisestä ja tavoite tälle vuodelle onkin saada hieman säästettyä rahaa. Katsotaan kuinka käy.. 😀

Viides ja viimeinen fakta on se, että välillä en vain osaa sanoa ihmisille ei. Etenkin ennen tein monesti asioita vain miellyttääkseni muita ja en osannut sano ei vaikka välillä olisin niin tahtonut. Nykyään olen jo hieman oppinut, että aina ei tarvitse kaikkia miellyttää ja myös minulla on oikeus kieltäytyä asioista mikäli niin haluan. Välillä vielä kuitenkin tulee tilanteita joissa en vain osaa sanoa ei ja hyväksyn asian vain ollakseni kiltti ja ystävällinen, enkä halua tuottaa pahaa mieltä tai pettymystä muille.

Lue myös

Yhdellä tuotteella täydelliset ja trendikkäät kulmakarvat

Kumman valitset? Carita vs Karoliina

Kuka on Karoliina Pesonen?

Seuraa somessa Karoliina Pesonen: Instagramissa @karoliinapesonenn

Unelma yhtälö: Instagramissa @unelmayhtalo ja Facebookissa @unelmayhtalo

Terveisin Karoliina Pesonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Haku